aili

Minusta

Olen 49-vuotias valokuvaaja Honkajoelta Pohjois-Satakunnasta. Olen aina ollut
kiinnostunut valokuvauksesta ja vuonna 2013 toteutin pitkäaikaisen unelmani
ja aloitin opiskelut Tampereella sijaitsevassa Visuaaliviestinnän instituutissa.
Opiskelumuoto oli jo ennalta tuttu oppisopimuskoulutus, tosin tällä kerta olin
itse työnantajan roolissa. Valmistuin joulukuussa 2014 kuva-artesaaniksi.

Tammikuussa 2015 aloitin opiskelut samassa oppilaitoksessa päämääränä
valokuvaajan ammattitutkinto. Toukokuussa 2016 saavutin päämäärän hyvin
arvosanoin ja valmistuin valokuvaajan ammattitutkintoon.

Rakastan valokuvausta ja jokaisen kuvauksen mukana tulevaa uutuuden
tunnetta. Työssäni yksikään päivä ei ole toistensa kaltainen, jokainen työ
antaa ahaa-elämyksen ja siksi nautin työstäni todella paljon.

Aili Raudla-Majakangas, valokuvaaja

maili(at)mediapalvelumaili.fi
+358 405 090 809
© 2026 Mediapalvelu Maili